maanantai 15. elokuuta 2016

Wellington, vieläkin niin ihana kaupunki ja ihanat ihmiset

Mietin tossa eilen illalla, että miksi ihmeessä mä jäin Christchurhiin, enkä tullu tänne Wellingtoniin, kun Nicin kanssa lopetettiin reissaus. Toisaalta Christchurchistakin on niin hyviä muistoja.

Heräsin perjantai aamulla ja ulkona näytti pahasti enteilevän Wellingtonille tuttu vesisade. Elina näytti mulle aamupala juttuja ja Digby tekstas, että kaapista saa ottaa vapaasti mitä haluaa. Nää ihmiset täällä on vaan oikeesti niin ihania.

Mä lähin aamupäivällä kaupunkiin. Oltiin sovittu Digbyn kanssa, että mennään yhdessä lounaalle argenttiinalaiseen ravintolaan klo 12:30. Siellä oli joku teema lounas klo 12:00-14:00, musiikkia ja tanssia + hyvää ruokaa tietenkin. 
Kävelin aamusta Te Papa museoon, missä käytiin Nicin kanssa viimeksi täällä ollessa. Ei ehditty kiertämään, kun pari kerrosta ja nyt näytti sää siltä, että museo + kauppa päivä tiedossa. Hain matkalta jostain ihanasta pienestä kahvilasta laten ja jatkoin museoon. Museossa kävin kiertämässä Blood (Wh~angai), Earth (whenua), Fire (Ahi K~A). Nää suluissa olevat on siis Maori kieltä. Istuskelin ja kattelin museossa vielä kaunista Wellingtonia. Sinne on tehny semmonen näköala paikka.
Lähin 12 pintaan suunnistamaan ravintolaan. Sää oli vieläkin aika petollinen ja näytti, että kohta sataa. Kävelin hiljalleen ja pysähtelin matkalla pienissä kaupoissa. 
Ravintola oli nimeltään El Matador ja tosiaan argentiinalainen ravintola. Musiikki kuului ulos asti. Sisälle mentäessä ilonen tarjoilija tuli ohjeistamaan meidät pöytään. Oli oikein hyvä lounas. Tilasin jotain lampaan lihaa grillattuna ja syötiin puoliks iso hampurilais ateria. 

Lounaan jälkeen jatkoin kävelyä keskustassa. Koska on perjantai, Digby meni takasin töihin. Kävelin koko päivän iltaan asti kaupungilla. Mulla oli vähän huono kenkävalinta ja joskus puol neljän pintaan alko oikeesti jalkoihin sattua :D Kävelin siis koko hiton päivän. Löysin kuitenkin ihania pieniä kauppoja ja kujia. Paikallisia lämpimiä keksejä ja muuta hyvää. Rakastan kiwi keksejä!!! t. läski.

Kotiin mentäessä kävin kaupan kautta ostamassa pullon viiniä. Elinalla on tänään synttärit ja oltiin sovittu Digbyn ja sen kavereiden kanssa, että mennään kimpassa illalliselle. Paikka oli aluksi joku kiinalainen ravintola. Mike, Elinan poikaystävä oli ostanu juustoja, lakuja ja muita herkkuja. Juhlittiin Elinan synttäreitä eka näiden kämpillä yhessä. Elina oli saanu hapankorppuja Suomesta, joten syötiin niitä ja salmiakkia. Hitto oli hyvää :D
Lähettiin kaikki kimpassa ulos. Meijän kiinalainen vaihtu vietnamilaiseen, koska se paikka oli ollu ihan täynnä. Tää hyvä, koska en oo koskaan syöny vietnamilaista. 
Oli mukava mennä yhessä ulos ja nähä vähän myös uusia ihmisiä. :) Meikä tilas jotain cashew pähkinä kanaa ja riisiä. Oli hyvää!!
Muuten ihan hyvä juttu, et oon ollu täällä maassa 11kk ja nyt vasta kuulen, että tommoseen katuravintolaan saa viedä oman pullon viiniä :D Ne ei siis myy siellä alkoholia, ni saat ottaa oman himapullon ravintolaan :D Mitä hittoa....!!!! Missä suomen tommoset lait on.
Illallisen jälkeen lähettiin kimpassa kattomaan jotain bändiä. Digby oli ostanu mulle lipun! Hitto se on ihana. Mentiin koko porukalla kattomaan live-esiintyjiä. Jotain kiwi bändejä, mitkä kuulemma oli super hyviä mut meikä ei kyllä oikeen saanu irti näistä. Elina oli kuitenkin muistanu ottaa evääks meille baariin SALMIAKKIA, joten vedettiin kaljaa ja salmiakkia :D Kunnon suomalaiset :D
 Live esiintyjien jälkeen käytiin vielä paikallisessa clubissa ottamassa bailujalan kaikki anti irti ja jorattiin menemään. Jonkun kahvilan kautta himaan kävellen. Vettä tuli aika kovaa, mutta se ei haitannu menoa. Oli oikeesti pitkästä aikaa tosi kivaa olla ulkona! jeeee!!! + Wellington yllättää. Tää vietnamilainen oli siis "perjantain ruokamarkkinat", eli joka perjantai siellä on yö ruokamarkkinat.

Mut miten toi lauantai sitten lähti käyntiin.. No Digby oli ostanu meille liput SUKLAA FESTAREILLE! Voiko olla parempi darra aamu!! Ido, yks paikallinen kiwi kundi mikä on Digbyn kaveri ja oli myös meijän messissä eilen illalla, niin lähti mukaan festareille. Käytiin hakemassa se kotoa aamupäivällä. Suklaafestareilla oltiin joskus puol 1 aikaan. Siellä oli niin paljon kaikkea. Pääsi kokeilemaan niin paljon eri suklaita, että oikeesti nous korvista vaan sokeri ulos :D Oli limesuklaata, merisuola suklaata, pähkinäsuklaata, currysuklaata, chilisuklaata, kaakaopähkinä kuorrutettu suklaalla, suklaavesiputous, mihin sait dipata vaahtokarkin... OLI Brownieita, kakkuja, kahvimaistiaisia. OON LÄSKI!!! Niin paljon kaikkea, et oikeesti tunnin päästä oli pakko kieltäytyä maistiaisista, koska mulla ei vaan enää kestäny suu, pää, eikä makuaisti tai saati maha :D Päästiin vielä johki vippi loungeen, missä saatiin ilmaseks jotain teetä ja lisää suklaamoussea ja kakkua :D TERVE!!!
Tän koko setin ja reissun jälkeen oli pakko saada jotain suolasta.. kroppa huus suolaa :D Oltiin eilen kuultu, että kaupunkiin on avattu uusi UGLY BAGELS niminen paikka. Suunnattiin sinne. Nyt oli sen aika. :D Vedettiin siellä vielä bagelsit, eli suomennettuna jotkut sämpylät. Oli aika huono olo tän aamun jälkeen, mut en tiiä oliko darra vai suklaaähky. :D 

Katottiin kimpassa leffa tän reissun jälkeen, käytiin ruokakaupassa ja valmistettiin suomalaista perinneruokaa, Makaroonilaatikkoa Digbyn kanssa. Näillä tosiaan on tapana, että jokaisella on oma kokkausvuoro ja jokainen kokkaa koko porukalle kerran viikossa. 
Makaroonilaatikko onnistu hyvin ja siihen perään salaatti. Hyvä tiimi.

Mä pakkasin illalla mun kamppeita ja menin ajoissa nukkumaan. Joskus 10 taisin simahtaa.

Aamulla heräsin 8 pikku täpinöissä, koska ausseihin lähtö olis 12, lentokentälle puol 11. Sain kuitenkin viesti Jetstarsilta, että lento myöhässä ja kone lähtee 2:25. Nettiä selaillessa kuitenkin valkeni, että kone lähtee klo 15:30, kunnes selkis klo 16:15 (tää tosin vasta ku olin kentällä). 

Digby teki mulle aamupalaa ja me käytiin yhessä aamukävelyllä :D Käytiin kiipeemässä niiden talon takana olevalle kukkulalle, mistä näki koko toisen puolen Wellingtonista. Käveltiin jotain pieniä kujia pitkin toiselle puolelle, mistä näkyi koko kaupunki. Tää kaupunki on vaan oikeesti magee. Niin paaljon vanhoja kämppiä, missä kaikkea mageeta pientä.
Oli niin ihana vika viikonloppu Uudessa-Seellannissa ja viimeinen päivä!!!! 
Tää kaupunki ja nää ihmiset! 

Digby vei mut vielä lentokentälle.. :) sinne mä jäin sitten odottelemaan mun lentoa..