sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kaikourasta vaihto Cheviotiin. Idässä ollaan. Paikallista kulttuuria

Moikka! Kirjoitan pikaiset kuulumiset, koska toimivaa ja nopeeta wifiä ei täällä ole.
Vaihdettiin kaupunkia torstaina. Käytiin aamusta kävelyllä Kaikourassa ja kalastamassa rannalla. Paikallinen kalasta antoi mulle vinkit kalastukseen ja näytti kuinka nopeasti siimaa tulee kelata ja miten oikeasti täältä saa kalaa. Mies saikin kaksi kahawai kalaa. Kalasteltiin siinä tunti yhdessä, kunnes meijän piti lähteä kohti tulevaa duunipaikkaa. 

Aloitettiin torstaina duunit Olivialla, kuka on uuden seellannin entinen kenttäratsastaja. Upea iso tila. Täällä on yli 600 hehtaaria maata, lampaita, lehmiä, muutama poni, muutama ratsutettava hevonen, varsa ja emo, Olivian entinen kenttähevonen ja uusi (mun lemppari) viisi vuotias harmaa. 
Täällä on todella korkeat vuoret. Yksi lenkki menee Olivian tilalla ja kiivetään mieletön vuori ylös. Huipulla on merkki, mihin kävin kirjoittamassa nimeni ja päivämäärän ensimmäisenä päivänä kun siellä kävin, eli 1.4.2016. Mun facebookista voi nähdä videon kiipeilystä. Talutetaan vuori alas, koska se on hyvin jyrkkä. 
Haettiin eilen, lauantaina Olivian vuotias koulutuksesta. Oli cowboylla koulutuksessa. Hieno nuori poika. Oli aika mageeta käydä katsomassa tän cowboyn paikkaa. Ajettiin pari tuntia meijän tilalta. 

Tänään Olivia oli metsästämässä hevosilla ja päästiin katsomaan. Elämäni ensimäinen kerta. Ajeltiin pitkin peltoja ja katsottiin, kun koirat jahtasi jäniksiä ja hevoset perässä. 
Opittiin myös metsästys kulttuuria ja mm. Metsästyskoira on a hound. Ei ikinä a dog. Vihreä takkiset ratsastajat vetää tätä ryhmää. Tää on aika mielenkiintonen harrastus. Hevoset starttasi klo 12:00 ja lopetti klo 15:00. Saivat yhden ison jäniksen metsästettyä. 
Me istuttiin pellolla, kun iso jänis juoksi ohi. Hetken päästä juoksi koirat ja sitten hevoset. 
Tutustuin reissulla paikalliseen kundiin, kuka istui koko tän ajan meijän kanssa autossa. Mä toimin kuskina ja jututin tätä. Tän tyttöystävä oli "metsästämässä". Hauskaa tässä on, että sun ei tarvitse tietää mitään metsästyksestä osallistuaksesi metsästykseen. 
Tässä lajissa myös lahjoitetaan mm. Jäniksen osia parhaille ratsukoille. Kuulostaa sairaalta, mutta kuulemma jänikset heittää hengen nopeasti ja kivuttomasti. Klo 15:00 jälkeen meillä oli myöhäinen aamupala. Kaikki toi jotain ruokaa ja nyyttäri menolla nautittiin kuohuvia ja ruokia. Oli myös puhe ja kaikki ratsastajat joutuivat vieläkin pitämään nämä varusteet päällä. Eli siis kilpailu takki, vaaleat housut, saappaat tai chapsit. Siisti asu. Ikärajaa metsästykseen osallistumiseen ei ole ja paikalliset on hyvin ystävällisiä, mikäli haluat osallistua tapahtumaan. Pieni maksu kuulemma pitää ratsukoiden maksaa, millä katetaan mm. Koirien kuluja. 

Uuden seellannin kulttuuri on muuten erilainen, kun Suomessa. Ehkä joskus kirjoitin vähän. 
Täällä mm. Rugby on suosiossa. Melkein kaikki seuraavat sitä. Täällä urheilu on lähellä sydäntä. Kriketti on toinen hyvin suosittu harrastus. Miekkailu, kalastus, soutu. Paikalliset kattoo sua hölmönä, jos kerrot harrastavas välillä lenkkeilyä, salia tai muuta. Ratsastuskin on vaan ihan normaalia. Melkein kaikilla täällä on yksi tai kaksi puskahevosta.. Täällä nyt vaan on lääniä pitää eläimiä. 
Kauppaan voit mennä, vaikka paljain jaloin. Sitä tekee paikalliset maorit paljon. Toppatakki ja läbärit kulkee melkein muodissa, koska kukaan ei seuraa mitä sä puet päälles kauppaan. 
Tapahtumat kuten laukkakisat, metsästys tapahtumat ja muut, niihin sun tulee pukeutua. Täällä on paljon pukukoodillisia tapahtumia. 
Alkoholia täällä ei juoda humaltuakseen. Mm. Metsästyksessä kaikilla on taskumatti ja viskiä.. Viski on blandattu vedellä. 1/6 viskiä ja loput vettä. Huvittavaa. Suomalaiselle sauna kulttuurille nauretaan ja alasti saunaan on ihan kummallinen tarina se. Entäpä lumessa pyöriminen saunan jälkeen. Eiks siinä voi saada sydänkohtauksen? 

Ainiin! Unohdin kertoa baareista. En tiiä onko niitä? On vähän ikävä Suomen baareja. Täällä on pubeja. Paikalliset kuuntelee abbaa ja vanhempaa musiikkia. 
Autot täällä on vanhoja ja sähkö kallista. Asunnot kylmiä talvella. 
Pyykit moni pesee kylmässä vedessä. Se ihmetyttää eurooppalaista. Miten lika lähtee pois muka kylmässä vedessä? 
Täällä myös sänkyyn laitetaan lakanat keskiajan tyyliin. 
Tervetuloa nykyaikaan.