perjantai 29. tammikuuta 2016

Kun vettä sataa 28.1

Yön jatkunut vesisade ei loppunut aamullakaan. Me herättiin kuitenkin aamusta ja päätettiin lähteä kaupungille.

Sovittiin eilen kimpassa, että majotutaan täällä leirintäalueella ja odotetaan miten työkuviot etenee :D

Vettä tuli niin kovaa, että hyvä jos eteensä näki autolla ajaessa. 
Mentiin mäkkäriin hoitamaan virallisia bisnes asioita, eli lisävakuutusta autolle.. Mun reissukaveri on niin nuori, että tarttee extraa, että saa ajaa meidän autoa. 
Soitettiin mahdolliselle työnantajalle ja sovittiin treffit ruokakaupan eteen klo 13:00. Käytiin kirjastossa tulostamassa viisumit ja passikopiot ja ajettiin ruokakaupalle. Lyhyen työhaastattelun jälkeen päätettiin mennä kaupungille kiertelemään kävellen. Vettä tuli vieläkin, kun sangosta kaataen. 
Käytiin kiinalaisessa syömässä ja kierrettiin kaupungin vaatekaupat läpi. Mitä tekemistä ihminen voi keksiä vesisateella. Elokuvatkin pyörii iltaisin :D
Joo ja kirjan lukeminen oli aamusta. 
No saatiin päivän tunnit kuitenkin hyvin käytettyä ja illalla palattiin leirintäalueelle. Otettiin nyt paikka leirintäalueelta maanantaihin asti. Kerron työkuvioista tarkemmin, kun ne varmistuu. 
Pelattiin ilta poikien kanssa korttia. :D 


Gisborne 27.1

Saavuttiin Gisborneen keskiviikkona 27.1. Tää on vähän isompi kaupunki. Mietittiin Nicin kanssa mihin haluttais mennä yöpymään. Käytiin kysymässä paikallisesta työvoimatoimistosta työpaikkoja. Helmikuussa starttaa omenoiden keräily ja muutamia motellin siivous paikkoja oli, mutta ne oli vain puoli päiväisiä. Otettiin muutamat numerot ylös. 
Katsottiin leirintäalueita, mitä Gisbornessa ei olekkaan niin paljoa. Ylempänä rannalla kyllä on monenmoista leirintäaluetta. Meidän hintaluokkaan osui kaksi paikkaa ja soitettiin molemmat läpi. Toinen oli ratsastustallin vieressä ja toinen rannalla. Kaksi aika osuvaa paikkaa siis. 
Päädyttiin kuitenkin vähän kauemmas kaupungista. Leirintäalue sijaitsee meren rannassa ja täällä on ilmainen wifi. Rannalta voi nähdä auringon nousun. Paikassa on kiva pieni keittiö ja lämmin suihku. 
Käytiin rannalla tutkimassa laskuveden aikaan simupukoita ja nousuveden aikaan muita kummallisuuksia. 




Niki veti pariin kertaan hienot pannut liukkaalla karikolla. Mulla oli vähän naurussa pitelemistä. 

Naapuri yritys järjestää 40 nzd rauskujen ruokintoja biitsillä. Me satuttiin just sopivaan aikaan pikku hölkälle biitsille, kun seurue lähti mereen ruokkimaan niitä. Nähtiin siis ilmaiseksi myös rauskuja. 


Täällä alueella majottuu pari saksalaista kundia. Saatiin niitten avulla puhelinnumero yhteen duunipaikkaan ja juteltiin mahdollisesta jatko "duunista" täällä leirintäalueella.. Siitä tarkemmin myöhemmin. 

Majoituttiin ensimmäinen yö biitsin vieressä. Päät kohti merta. Meidän onneksi toki sattui hirmu myräkkä ja vettä tuli nyt sitten täysiä koko yön.
Hyvin tuli kuitenkin nukuttua, ikkunat vaan piti pitää koko yön kiinni. Nyt on todistettu, että meren kohina parantaa unia! 




Morere 26.1.2016

Ajeltiin päivällä kohti Gisbornea. Aamuinen aurinko vaihtui pilviseksi, mutta vettä ei tullut. 
Katseltiin missä voitaisiin pysähtyä ja majottua seuraavaksi. Ei ajateltu tänään ajaa suoraan Gisborneen, koska sinne on  matkaa. 
Hiekkatie vaihtui asfaltiksi ja saatiin meidän puhelimiin vihdoin kuuluvuus. 
Käytiin piknikillä Wairoa nimisessä kaupungissa. Siellä saatiin haistella jo meren tuoksuja.


Pysähdyttiin Morere nimisessä kylässä. Kaupungiksi sitä ei voinut sanoa. Tien varressa oli motelli tyylinen leirintäalue, missä voi telttailla ja majottua autossa. 
Campermate appi oli kertonut meille, että majoitus maksaa 20nzd x 2 henkilöä, eli 10 henkilö. 
Respaan sisään päästyä kysyttiin toki pariskunnalta hinta. Pariskunta omisti paikan. Vaimo tokaisi meille 18 nzd henkilö yö. Ihmeteltiin ääneen hintaa, koska netissä luki aivan eri hinta. Oli kuulemma väärä hinta. Mies selkeesti näki, että emmittiin koska pyys meidät mukaansa ja esitteli koko leirintäalueen meille. Paikalla ei ollut muita ja saataisiin olla aivan rauhassa.
Paikka oli oikeesti aika hieno. Ei mikään uusintauutta ja suihkutilat oli vähän kun ulkotilat, mutta hieno ja rauhallinen silti. Setä heitti mulle huumoria suomalaisista. Täällä maassa on niin paljon saksalaisia turisteja, että niistä ei taida olla sanottavaa. Joka paikassa ihmetellään, kuinka tänne asti on Suomesta lähdetty ja toki kuinka kylmä Suomessa on. Miinus parinkymmenen asteen kerrottua kaikki on olleet hiljaa. :D
Leirintäalueen vieressä kulki pieni joki, missä voisi käydä uimassa. Nähtiin myös lampaita joen varressa ja pariskunta oli todenteolla pitänyt pihasta huolta. Oli palmuja ja nättejä kukkia. Papukaijat piti meteliä puissa.
Mietittiin silti hintaa, oliko 18 dollaria suihkun arvonen. Ilmasia leirintäalueitakin täällä oli. Mies tokaisi, että majoittaa meidät kympin henkilö, koska ilmotettiin netissä olevasta väärästä hinnasta. Me jäätiin tänne. 
Käytiin iltakävelyllä ajelun jälkeen. Naapuriin kulki narujen varassa korkeella oleva silta, mikä mun oli pakko käydä toki testaamassa. Käytiin myös joella kävelemässä ja hyppimässä kivien yli. Istuttiin joen reunalla ja mietittiin uimista jalat vedessä, kun minä vesikammonen näin ne. Mitä hittoa!! Vedessä oli jäätävän iso kala ja toinen erilainen käärmeen näkönen. Täällä maassa ei oo käärmeitä. Meinas silti tulla jotain housuun. Jalat pois vedestä ja tutkimaan. :D 
Setä oli unohtanu kertoa, että joessa asuu niitten isoja kaloja, mitä ne ruokkii. En ollu menossa uimaan!! :D kuulemma voi uida, kalat pelkää. Mä en mee uimaan. :D 
Valmistettiin kivassa keittiössä Nicin kanssa illalla ruokaa, pelailtiin korttia ja otettiin iisisti. 
Yö oli vähän villi, koska sade oli alkamassa ja oli kuuma. Hyttysiä oli miljoona ja ne tykkäs majottua meidän autossa, vaik pidettiinkin ovet ja ikkunat kiinni. Ensimmäinen yö, kun tuli nukuttua vähemmän kun 7 tuntia. :D 



Tässä muuten kuva kansallispuiston lopussa olevista liikennevaloista. Tää on, kun Kellokoskella. Ei ketään ja punaset palaa.