perjantai 29. tammikuuta 2016

Morere 26.1.2016

Ajeltiin päivällä kohti Gisbornea. Aamuinen aurinko vaihtui pilviseksi, mutta vettä ei tullut. 
Katseltiin missä voitaisiin pysähtyä ja majottua seuraavaksi. Ei ajateltu tänään ajaa suoraan Gisborneen, koska sinne on  matkaa. 
Hiekkatie vaihtui asfaltiksi ja saatiin meidän puhelimiin vihdoin kuuluvuus. 
Käytiin piknikillä Wairoa nimisessä kaupungissa. Siellä saatiin haistella jo meren tuoksuja.


Pysähdyttiin Morere nimisessä kylässä. Kaupungiksi sitä ei voinut sanoa. Tien varressa oli motelli tyylinen leirintäalue, missä voi telttailla ja majottua autossa. 
Campermate appi oli kertonut meille, että majoitus maksaa 20nzd x 2 henkilöä, eli 10 henkilö. 
Respaan sisään päästyä kysyttiin toki pariskunnalta hinta. Pariskunta omisti paikan. Vaimo tokaisi meille 18 nzd henkilö yö. Ihmeteltiin ääneen hintaa, koska netissä luki aivan eri hinta. Oli kuulemma väärä hinta. Mies selkeesti näki, että emmittiin koska pyys meidät mukaansa ja esitteli koko leirintäalueen meille. Paikalla ei ollut muita ja saataisiin olla aivan rauhassa.
Paikka oli oikeesti aika hieno. Ei mikään uusintauutta ja suihkutilat oli vähän kun ulkotilat, mutta hieno ja rauhallinen silti. Setä heitti mulle huumoria suomalaisista. Täällä maassa on niin paljon saksalaisia turisteja, että niistä ei taida olla sanottavaa. Joka paikassa ihmetellään, kuinka tänne asti on Suomesta lähdetty ja toki kuinka kylmä Suomessa on. Miinus parinkymmenen asteen kerrottua kaikki on olleet hiljaa. :D
Leirintäalueen vieressä kulki pieni joki, missä voisi käydä uimassa. Nähtiin myös lampaita joen varressa ja pariskunta oli todenteolla pitänyt pihasta huolta. Oli palmuja ja nättejä kukkia. Papukaijat piti meteliä puissa.
Mietittiin silti hintaa, oliko 18 dollaria suihkun arvonen. Ilmasia leirintäalueitakin täällä oli. Mies tokaisi, että majoittaa meidät kympin henkilö, koska ilmotettiin netissä olevasta väärästä hinnasta. Me jäätiin tänne. 
Käytiin iltakävelyllä ajelun jälkeen. Naapuriin kulki narujen varassa korkeella oleva silta, mikä mun oli pakko käydä toki testaamassa. Käytiin myös joella kävelemässä ja hyppimässä kivien yli. Istuttiin joen reunalla ja mietittiin uimista jalat vedessä, kun minä vesikammonen näin ne. Mitä hittoa!! Vedessä oli jäätävän iso kala ja toinen erilainen käärmeen näkönen. Täällä maassa ei oo käärmeitä. Meinas silti tulla jotain housuun. Jalat pois vedestä ja tutkimaan. :D 
Setä oli unohtanu kertoa, että joessa asuu niitten isoja kaloja, mitä ne ruokkii. En ollu menossa uimaan!! :D kuulemma voi uida, kalat pelkää. Mä en mee uimaan. :D 
Valmistettiin kivassa keittiössä Nicin kanssa illalla ruokaa, pelailtiin korttia ja otettiin iisisti. 
Yö oli vähän villi, koska sade oli alkamassa ja oli kuuma. Hyttysiä oli miljoona ja ne tykkäs majottua meidän autossa, vaik pidettiinkin ovet ja ikkunat kiinni. Ensimmäinen yö, kun tuli nukuttua vähemmän kun 7 tuntia. :D 



Tässä muuten kuva kansallispuiston lopussa olevista liikennevaloista. Tää on, kun Kellokoskella. Ei ketään ja punaset palaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti