keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Päivä Aucklandissa

Maanantaina meillä oli karitsojen kerintä. Samainen kerijämies tuli kerimään lampaita. 
Oltiin taas ajettu lampaat edellisellä viikolla vuorelta alas. Noel mun uusi lempparihevonen on nopein hevonen täällä tallilla. Ajoin lampaat yhdessä meijän tallityöntekijän kanssa alas. Hevosen tulee olla rohkea ja nopea, koska yksin on uskallettava jäädä. Noel on juuri semmoinen.
 
Lampaat kerittiin aamupäivän aikana ja uudet tytöt pääsi kokeilemaan miten pieniä keritään. Meillä oli tällä kertaa vain 15 kerittävää plus yksi iso lammas.


Me pidettiin vapaapäivä Nicin kanssa kimpassa tiistaina. Varattiin hostelli Aucklandista maanantai-tiistai väliseksi yöksi. Hostelli oli nimeltään Nomads Auckland, aivan keskustassa. 
Britany meidän yks neljästä tallityöntekijästä ajoi meidät Aucklandiin. Käytiin alkuun Britanyn, sen poikaystävän ja Nicin kanssa katsomassa Aucklandin biitsiä. Istuskeltiin siellä tovi nautittiin illasta. Pariskunta ajoi meidät hostellille. Meillä oli varattuna kahdeksan hengen huone, ikkunasta näki ulos kadulle. 
Tutustuttiin meidän 6 muuhun kämppikseen. Neljä kundia oli Sveitsistä, ne oli lomailemassa täällä, yksi kundi oli Chilestä ja yksi saksalainen. 
Käytiin katsomassa hostellin kattoterassia. Se oli iso ja hieno. Siellä oli myös lämmin palju poreilla. 









Käytiin Nicin ja 4 sveitsiläisen kundin kanssa laulamassa karaokea ja viihtymässä Aucklandin keskustassa. Samassa paikassa oli myös yksi latviasta kotoisin oleva mimmi ja sen kaverina saksalainen mimmi. Pojat oli pyytäny ne mukaan hostellilta. Meillä oli varsin mukava ilta! Käytiin Nicin kanssa pyörähtämässä myös jossain diskossa, mutta uni vei voiton ja mentiin hamppareitten kautta nukkumaan.





Aamulla meillä oli varsin hurmaava herätys. Heräsin 8 jälkeen, kun palohälytin pärähti käyntiin. Kaikki meidän huoneessa katsoi toisiinsa ja jatkoi unia. Mä hyppäsin valkosena sängystä ylös ja sanoin nyt ulos. :D Pojat ja Nici hyppäs lopulta myös sängyistään. Päästiin rappuun ja katsoin portaikkoon missä on hissi. Tyhmät reppureissaajat odottivat hissiä. Kuka odottaa hissiä palon aikana?! Katsoin hätäuloskäynnin sveitsiläisen kanssa ja meijän huoneporukka kirjaimellisesti kahlasi hätäuloskäynnin portaita ulos hostellista. Tiedättekö kuinka turvallista on, kun hätäportaan on tukittu repuilla ja reissaajien jättämillä tavaroilla. :D 
Ulkona oli paljon ihmisiä. Osa seisoi pyyhkeet päällä ja osalla oli aamumurot mukana. Paloautoja oli paljon, mutta savua tai liekkejä ei näkynyt. Käytiin Nicin kanssa juomassa aamukahvit ja ostamassa vettä.
Tulipaloa ei ollut ja päästiin noin tunnin hengailun jälkeen takaisin sisälle. 
Aamutoimien jälkeen tsekattiin ittemme ulos. Sanottiin moikat kämppiksille! 

Käytiin infosta kysymässä ohjelmaa tälle päivälle Aucklandiin. 
Otettiin paikallisbussi ja suunnattiin itsemme Mount Edenille Aucklandiin. Bussi kesti noin kaksikymmentä minuuttia. Perille päästyämme kivuttiin vuoren huipulle, noin 20 minuuttia. Täältä näki aucklandin, kuin Sky Towerista! 
Mount Eden on siis tulivuori. Tarkennuksena kaikille, oltiin siis tulivuoren päällä.







Kielletty keskialue! :D Tämä on tulivuoren keskeltä. Tänne ei saanut mennä.





Käytiin vuorireissun jälkeen vielä shoppailemassa ja syömässä hyvin Aucklandissa.
Aucklandin venesatamassa on mageita puusta tehtyjä aurinkotuoleja. Käytiin makoilemassa ja juomassa kahvia niillä. Katseltiin, kun paikalliset kalastajat kalasti kaloja satamassa. 
 
Aucklandi on mukava kaupunki, mutta pari päivää riittää hyvin. Seuraavan kerran täällä sitten 18.12. Siitä lisää myöhemmin.

Meidän bussi lähti takaisin Warkworthiin klo 17:00 illalla.