Aamu alko aika hitaasti. Mä lupasin vamistaa meille eväät, koska Leolla puolestaan oli auto. Sovitttiin, että Leo tulee hakemaan mut 10:00 aamulla. Mä paistoin meille kananmunia ja tein hienot eväsleivät, välipalapatukoita, hedelmiä ja muuta. Olin kattonu etukäteen, että reitti on noin 12km pitkä.
Okei no kello löi kymmenen ja Leoa ei näkyny, eikä kuulunu. Mähän naisena valmiina jo 9:55. Otin ekan puhelun 10:15 ja jäbä sano et tulee ihan just.. 11 pintaan se soitti et on tulossa 5minsaa. Okei, meikä meni jo ulos odottelee, mut ei näkyny jäbää. 11:15 soitin ja kysyin missä se on ja lopulta klo 11:25 se tuli meijän pihalle. Viimein! Naisii saa aina odottaa??
Ajettiin yllättävän nopeesti perille. Meikä navigaattorina eksyttiinkin kerran. Sää oli super aurinkoinen ja nähtiin matkalla lumihuippuset vuoret, paljon peltoa, lehmiä, eläimiä..
Loppu matka vaellureitin alkuun oli hiekkatietä. Jouduttiin ylittämään myös autolla yksi joki, missä oli vettä siis ehkä alle polven. Täällä tosiaaan vieläkin talvi.
Reitin alussa oli kiva pieni parkkipaikka ja vessa. Vessa luksusta yhen tunti sit juodun laten jälkeen. Otettiin paikalla kuva reittikartasta, mikä oli trackin alussa. Aloin hahmottamaan, että matka saattais olla ehkä pidempi, kun 12km.. Mutta koko päivä aikaa, joten ei ressiä.
Alotettiin retki ja se alkokin heti joen ylityksellä, mikä päästiin jotain reittiä oikasemaan. Mähän olin unohtanutkin, että täällä on talvi.. Leolla kyllä oli vaelluskengät ja meitsillä Adidaksen juoksukengät, millä Nicin kanssa vaellettiin kaikki trackit viime KESÄNÄ. Hups!
No ei siinä. Alku matka oli aika mutanen. Jossain kohtiin oli vielä aamupakkasen jäljiltä jäistä mutaa ja jossain upotti niin pirusti. Näistä velleistä, kun pääsi ylös ja yli oli ihan mukavaa. Sää oli upean aurinkoinen, mutta ei turhan kuuma. Meillä riitti juteltavaa ja tykkään tosta saksan aksentista, koska kuuntelin sitä Nicin suusta niin kauan, että ymmärtää jo kaiken. Oli mielenkiintosta kuulla myös Leon suusta saksalaisista kouluista ja koulutuksesta. Täällä reissaamassa on aina mielenkiintosta tavata uusia ihmisiä ja kuulla eri maan asioita.
Jos kerroin äskön vähän negatiiviseen sävyyn mudasta ja vellistä, ni joo. Ihan oma moka. Maisemat oli uskomattomat! Pääsin vihdoin vaeltamaan metsään. Ihanaa. Kiivettiin myös korkeelle kalliolle ja nähtiin lähempää upeet lumihuiput. Alhaalla oli metsä ja joki virtasi pitäen meteliä. Niin kaunista. Nähtiin matkalla tasan yks jäbä, joka juoksi meitä vastaan! Voin jo paljastaa tässä välissä, että vaellettiin yhteensä joku 15-16km ja aikaa meni joku 13-18:00 perillä. Eli aika vähän oli metsässä jengiä!
Kerroin, että jouduttiin ylittämään joki.. Tää oli joo iisi joki. Puolessa välissä oli joki, mikä piti ylittää kivien päälle hyppimällä. Kivet toki oli aika liukkaat. Selvittiin liukastumatta jorpakkoon. Meikä meinas vetää pannut, mutta onneks Leo jeesas. Paineita toki toi myös, että se uhos koko matkan, et jos vedän lipat jokeen tai mutaan ni se ottaa kuvia ja videon faceen.
Ryde Fallseille päästyä, nähtiin niin kaunis vesiputous! Yksi putous, mikä laski kolmena putouksena alas. Kesällä tää on unelma paikka, täällä pääsee uimaan! Nyt oli turhan kylmä.
Hengattiin ties kuinka kauan siellä ja otettiin kuvia ja ihasteltiin putousta, niin rauhallista. Meijän piti lähtee pois, kun tuli kylmä ja alko tulemaan nälkä. Lähdettiin "kotiin päin" kävellen ja pysähdyttiin matkalla kannon päällä syömässä vähän eväitä. Kotimatkalla tosiaan vasta tajuttiin, että meijän koko lenkki on yhteensä noin 15-16 (jos ei enemmänkin) pitkä. Hahaha! Pysähdyttiin vielä ylhäällä kallioilla katsomassa, kun taivas pimeni ja kylmyys alkoi tuntumaan jo sormissa ihan urakalla. Loppumatka me käveltiinkin pilkko pimeessä :D Voin kertoa, että oli aika siistiä kävellä Addun juoksukengillä ne mutavellit pilkkopimeessä. Leo yritti vähä jeesata mua. hahaha. Selvisin kaatumatta.
Kotimatka oli aika lepponen. Oli pilkkopimeetä, mutta silti aika kivaa ja turvallista ajella takas Christchurchiin.
