sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Sunnuntaista Te Anauun

Eilinen ilta oli huikee ja karu kylmä herätys uuteen päivään klo 8:00 tapahtui tietenkin autossa. Se on jännä, että vaikka kuinka juhlisi tappiin asti ja yrittäis nukkua pidemmän kaavan mukaan, Oman pään herätyskello herättää sut jo ennen kukon laulua. Neljän tunnin unilla siis uuteen päivään!

Tapasin eilen Queenstownissa Meksikolaisen reissaajan. Meillä riitti juteltavaa ja tää tyyppi oli kolunnu joka maan kolkan. Sovittiin, että mentäis kiipeilemään seuraavana päivänä. Mähän en ikinä oo kokeillu kiipeilyä, kun vaan jossain hikisissä kiipeilykeskuksissa sisällä. Tää on siis ihan trakki Wye Creek niminen paikka Queenstownissa. Tää kundi lupas lainata mulle kengät ja kiipeilyvarusteet.
Mähän kuitenkin tein oharit, johtuen kahdeksan herätyksestä vähäisillä unilla. Päätettiin Nicin kanssa käydä vallottamassa Queenstown Hill. Parin tunnin lenkki ylös vuorelle. Käytiin kiipeemässä vuori ja ihasteltiin ylhäältä maisemia. Istuskeltiin ylhäällä varmaan puolisen tuntia kattelemassa alaspäin.

Käytiin illalla kävelyllä keskustassa, istuskeltiin Lake Wakatipun rannalla, katsottiin paikallista näytelmää kylällä ja tavattiin Matias. Käytiin yhdessä istumassa iltaa mukavassa paikallisessa ravintolassa ja juotiin yhdeksän dollarin jätti tuoppeja kaljaa. Tässä alkoi väsymys jo kadota. Käytiin saattamassa matias illan päätteeksi hostellillensa ja katsomassa hänen tämän päiväisiä vaellus kuvia. Jätettiin hyvästit Matiakselle haikein mielin ja sovittiin, että nähdään vielä uudestaan!

Kävin illalla mun kiipeily ohareiden vuoksi moikkaamassa tätä mun eilistä kaveria! Sovittiin, että käydään kiipeilemässä ens viikolla, kun palaan Queenstowniin. Me lähetään meinaan huomenna aamulla Te Anauun.

Matka Te Anauun kesti kolmisen tuntia. Jätettiin hyvästit ihanalle Queenstownille. Mä haluun tänne takasin. Suunniteltiin, että suunnataan huomenna Te Anau trakeille vaeltamaan ja muutaman päivän päästä Milford Soundeille. Mulla vaan on tulossa vähän flunssa, eli saa nähä siirtyykö vaellus. Peukut pystyyn, että menee pois.




Täältä saa muuten nykyään Mäkissä jääkolan mikä sisältää jädee päällä kahel dollaril.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti